Floristin vinkit

Vilpolan kevät/kesä 2022-malliston teemassa näkyvät vahvasti puutarha ja kukat. Siksi blogitekstissämme annamme tällä kertaa ohjeita ”maljakkohortonomille”. Leikkokukat maljakossa ovat ihana piristys ja tuovat sisälle pienen palan puutarhaa. Toisinaan maljakkoon asetellut kauniit kukat tuntuvat nuupahtavan aivan liian nopeasti, mutta on olemassa monia niksejä, kuinka saada kukat kestämään maljakossa pidempään. Vilpola kysyi asiasta floristilta ja tässä hänen vinkkinsä sinulle.

 

floristin vinkit, kukat maljakossa

 

”Omasta pihasta voi kerätä maljakkoon kaunistuksia. Keväisin ihania ovat puiden ja pensaiden oksat, nämä puuvartiset oksat kannattaa laittaa kuumaan veteen ja sijoittaa valoisalle paikalle (lehdet aukeavat nopeammin). Esimerkkinä OHUET koivun ja kirsikkapuun oksat (paksut oksat saattavat vuotaa keväisin). Keväällä saattaa tulla mieli poimia muutama sipulikukan varsi maljakkoon. Sipulikukat viihtyvät kylmässä vedessä ja viileässä huoneilmassa, esimerkiksi helmililjat ja narsissit. Muista, että juuri tämä sipuli ei ehkä seuraavana keväänä kuki, koska kukka kerää kukittuaan voimat takaisin sipuliin.

Kesällä perennat (sekä kukat että lehdet) ihastuttavat monissa maljakoissa, esimerkiksi pionit. Kukat kannattaa kerätä aamulla varhain ja ne kestävät paremmin, jos on mahdollisuus pitää niitä päivän verran viileässä, vaikkapa jääkaapissa. Liian nuppuisina kerätyt kasvit eivät välttämättä jaksa kehittyä maljakossa.

 

Leikkokukille kestävyyttä maljakossa

 

  • Muista aina puhdas vesi ja maljakko.
  • Muista seurata veden määrää maljakossa ja lisää sitä tarvittaessa. Jos vesi näyttää likaiselta, vaihda koko vesi maljakkoon.
  • Myös viherkasvien oksat ovat kauniita maljakoissa, ne viihtyvät huoneenlämpöisessä vedessä. Lasimaljassa ne tekevät usein uudet juuret, etenkin keväisin!

 

Kukkakaupasta saa kautta vuoden ihania kukkia, muista nämä:

  1. Älä palelluta talvisin.
  2. Leikkaa uusi viisto imupinta terävällä, puhtaalla veitsellä. Esimerkiksi ruusut ovat tästä tarkkoja!
  3. Aseta puuvartiset kuumaan, sipulikasvit kylmään, matalaan veteen ja tältä väliltä olevat huoneenlämpöiseen veteen.
  4. Putsaa aina varret hyvin alalehdistä, älä jätä lehtiä veteen.
  5. Käytä virkistettä ja aina puhdasta maljakkoa. Virkistettä saa myös isoissa pulloissa.
  6. Kukkakaupan virkistettä voit käyttää myös omalta pihaltasi poimimiisi leikkokukkiin. Älä käytä virkistettä tina-, kupari- tai sinkkiastioissa.
  7. Kukkalajien välillä on paljon kestävyyseroja, osa jopa kuivuu kauniisti maljakkoon, esimerkiksi harsokukka. Pitkäkestoisia leikkokukkia ovat muun muassa neilikat ja krysanteemit.
  8. Jos tarvitset kasveja koristeeksi ilman vettä, niin tuonenkielon lehdet sekä ruskuksen oksat kestävät hyvin. Näitä kannattaa kysyä kukkakaupasta.
  9. Hedelmien etyleeni vanhentaa kukat nopeasti ja myös viherkasvit, älä siis säilytä lähekkäin.
  10. Kuivakukat ovat taas muotia ja niitä on ihana käyttää koristeena, voit tehdä esimerkiksi pöytäkoristeita hyvissä ajoin valmiiksi.”

 

Floristi Mari Latva

Arkistot