Pieni kiertomatka kodintekstiilien historiaan

Kovin usein ei tule pohdiskeltua arkipäiväisten asioiden, kuten kodin käyttötekstiilien, syntyhistoriaa tai ihmeteltyä niiden olemusta. Oman, ei kovin monta vuosikymmentä vuotta kestäneen, elämän aikakäsityksen mukaan ne ovat olleet aina olemassa tai ainakin ammoisista ajoista lähtien. Kodintekstiilin matka saavuttamattomasta ylellisyystuotteesta jokapäiväiseksi käyttöhyödykkeeksi saattaa olla pitkä, mutta sen vakiintuminen arkikäyttöön voi olla hämmentävän lyhyen matkan päässä lähihistoriassamme.

 

Pöytäliina – sääret peittoon

Kodintekstiilien historiaa

Pöytäliinoja esiintyy maalauksissa 1400-luvulta lähtien. Koska pöytä oli silloin arvokas esine, kaikista kotitalouksista sitä ei löytynyt. Tästä johtuen myös pöytäliina oli harvinainen tekstiili. Pöytäliinojen vähitellen yleistyessä myös lautasliinat ilmestyivät 1500-luvulla kattauksiin. Nämä suojelivat pöytäliinaa, koska ennen lautasliinoja sormet pyyhittiin usein suoraan pöytäliinaan. Pöytäliina sai huomattavasti vähemmän ruokatahroja helmoihinsa lautasliinojen ansiosta. Pöytäliinan tehtävänä taas oli suojella pöydän pintaa ja vaimentaa astioiden aiheuttamia ääniä.

Pellavaiset ja puuvillaiset pöytäliinat ovat välistä olleet hyvin koristeellisia kuvioinniltaan; niissä on ollut aikakausille tyypillisiä kuvioaiheita, kirkollisia aiheita tai esimerkiksi suvun vaakunoita. Kuvioaiheet toteutettiin pääasiassa kutoen tai kirjoen. Välillä taas pöytäliinan on kuulunut olla valkoinen vailla mitään kuviointeja. Toisen maailmansodan jälkeen pöytäliinojen kuviointi jälleen yleistyi ja pöytäliinojen teollinen tuotanto villitsi kattausestetiikan painokuvioineen.

Myös pöytäliinan helman pituus on vaihdellut vuosisatojen mukana. Aikana, jolloin naisen ei sopinut näyttää sääriään siveellisyyssyistä, myös koristeelliset pöydänjalat miellettiin naisellisiksi ja sopimattomiksi silmille. Naiset käyttivät sääret ja jalkaterät peittäviä, maata hipovia hameita.  Pöytäliinan ”sääret” verhottiin puolestaan maahan asti ulottuvalla pöytäliinalla. Nykypäivänä pöytäliinaton pöytä tuskin nostattaa punaa kenenkään poskille tai herättää kiusallisia syntisiä ajatuksia.

 

 

Pussilakana – ylellisyyttä vai arkipäivää?

Kodintekstiilien historiaa, pussilakanat

Kaikille nykyään niin tavallinen asia kuin pussilakana on kuitenkin hämmästyttävän tuore osa arkeamme. Pussilakana, sellaisena kuin me se tunnemme, tuli teolliseen valmistuksen vasta 1960-luvulla. Kerrotaan, että englantilainen sisustusguru, Sir Terence Conran, ihastui matkallaan Ruotsissa pussilakanaan. Hän halusi sen kaikkien saatavaksi ja tästä olisi alkanut pussilakanoiden teollinen tuotanto. Siirryttiin kuitenkin 1970-luvulle ennen kuin pussilakana arkikäytössä löi itsensä läpi kuluttajien keskuudessa.

Keskiajalla sängyt olivat harvinaisia tavallisen kansan keskuudessa. Sänkyjen ollessa ylellisyystuote, joihin pääsääntöisesti vain ylhäisöllä oli varaa, nukkumaan kellahdettiin esimerkiksi penkille. Olkien pehmittäessä nukkujan oloa, lakanana oli esimerkiksi riepukudonnainen ja peittona viitta tai raanu. Tyynyn pöyhiminen oli turhaa, koska tyynyn virkaa saattoi toimittaa päänalushalko.

Vuodevaatteiden ylellisyydestä kertoo, että 1700-luvulla hevonen saattoi olla halvempi hankinta kuin vuodevaatteet. Vielä 1800-luvullakin lakanat säilyttivät roolinsa ylellisyystuotteena. Arvovieraat saivat yöpyessään pellavaisen lakanan sänkyynsä, mutta sekin saattoi olla vain sängyn yläpäässä pään alla. Vähitellen lakanat yleistyivät ja aluslakanan lisäksi tuli täkkiä suojaava lakana. Kotonani on säilynyt isoisovanhempieni lakanoita 1800-lopusta – peittoa suojaavan lakanan yläreunaa koristaa kaunis pitsikoriste. Pitsikoristeet yleistyivät, kun aluslakanan lisäksi käyttöön tuli täkin suojalakana.

Nykyäänkin ihmetystä saattaa aiheuttaa pussilakanoiden tottuneelle käyttäjälle erilaiset peiton pujotustavat. Matkailija saattaa törmätä pussilakanaan, johon täkki pujotetaan eri tavoin kuin meillä. Esimerkiksi pussilakanan keskellä voi olla suuri reikä tai reikä on pussilakanan sivusaumassa täkin pujottamista varten.

 

Verho – kunhan on ensin ikkuna

Kodintekstiilien historiaa, verhot

Verhot ovat matkanneet meille Pohjolaan kaukaa historian Bysantista, Aasiasta ja Egyptistä. Alun perin ne eivät olleet ikkunaverhoja, vaan ne ovat toimineet tilanjakajina – eri toimintoihin tarkoitetut tilat erotettiin toisistaan verhoin. Toisinaan taidokkaasti kudotut tekstiilit haluttiin esille ja ne saatettiin ripustaa myös seinälle koristeeksi.

Keskiajalla tunnettiin jo ikkunaverhot, mutta lasi-ikkunat eivät olleet vielä yleisiä – ikkunaa saattoi peittää pergamentti, puuluukut tai häränrakkokalvo. Verhojen tärkein käytännöntehtävä oli estää sisälle pyrkivä kylmyys ja veto. Myöhemmin tehtävälistaan on lisätty näkösuoja, liiallisen valon estäminen ja akustiikan parantaminen. Mukaan tulivat taas myös tilanjakaminen ja esteettiset tarkoitukset.

Suomessa ikkunaverhojen käyttö lisääntyi 1700-luvulla, mutta verhot yleistyivät toden teolla vasta 1900-luvun alussa. Mitä helpommin verhoja ja verhokankaita oli saatavilla, sitä useammin niitä myös vaihdettiin. Verhoja vaihdetaan yhäti paljon vuodenaikojen ja juhlapyhien mukaan. Lapsuudessani äitini oli innokas verhojen vaihtaja: alkuvuodesta tummemmat ja raskaammat talviverhot, Pääsiäisen aikoihin enemmän keltaista, kesään keveämpää, syksyyn värikästä, alta joulun tummaa vihreää ja jouluun punaista. Huh huh. Minä itse reippailen nykyiseltään talvi- ja kesäverhojen välillä.

Monet käyttävät verhoja vain koristetarkoituksissa ikkunoiden sivuun vedettyinä, mutta näkösuojan saattavat tarjota kangasverhojen lisäksi sälekaihtimet. Hollannissa käytetään yhäti hyvin vähän verhoja tai sitten niitä ei vedetä ikkuna eteen lainkaan, vaan kaikki saa näkyä ohikulkijalle. Tähän voisi olla parikin selitystä. Muinoin hollantilaiset ovat joutuneet maksamaan verhojen käytöstä ylellisyysveroa, joten niiden käyttö on jäänyt vain varakkaampien iloksi. Verhottomuus on siten saattanut jäädä tähän päivään asti tavalliseksi käytännöksi. Toinen on Hollannin kalvinistinen perinne: kun kaikkialle näkee, niin ihmisellä ei ole mitään pahaa piilotettavaa. Ihminen on kenties epäilyttävä ja haluaa piilottaa jotain, jos hän vetää verhot ikkunoiden eteen.

 

Miten tämä oikein toimii?

Monet itselle niin tutut asiat eivät välttämättä ole niin yleismaailmallisia ja tavallisia asioita kuin uskomme. Taannoin lomamatkalla eteläisessä Euroopassa hotelliaamiaisen buffetpöydässä oli juustokimpaleiden vieressä juustohöylä (joka on norjalaisen Thor Björklundin keksintö vuodelta 1925). Senhetkiset aamiaisvieraat eivät kuitenkaan höylänneet sillä juustoa, vaan käyttivät sitä veitsen tavoin. Varmasti esimerkiksi pussilakanoihinkin totutellessa on jokunenkin luultavasti tehnyt ”juustohöylät” eli ei ole ymmärtänyt käyttötapaa oikein, vaan on pujahtanut nukkumaan pussilakanan sisään.

 

Historiaa ihmetellen,

Terhi | Vilpolan kuosisuunnittelija

 

 

 

Lähteet:

Nettisivut:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Terence_Conran

https://www.hs.fi/tiede/art-2000007614469.html

http://www.kysy.fi/kysymys/milloin-alettiin-kayttaa-nykyaikaisia-vuodevaatteita-takit-lakanat

http://www.kysy.fi/kysymys/mika-verhojen-historia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Verho

https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kieli-ikkuna_%281996_2010%29/verhon_takaa

https://www.ts.fi/teemat/1073947023/Ikkunan+verhot+ovat+sisustusta

https://books.google.fi/books?id=qe0FEAAAQBAJ&pg=PT13&lpg=PT13&dq=häränrakkokalvo&source=bl&ots=QmyahNLmJO&sig=ACfU3U1auy2jeW16xiY0Y0iHMyFL7AWw6Q&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwj0-PyT1s3vAhVwl4sKHZ7KCXkQ6AEwAHoECAIQAw#v=onepage&q=häränrakkokalvo&f=false

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ikkuna

https://www.marjonmatkassa.fi/2016/10/havaintoja-seka-huomioita-amsterdamista.html

https://www.rakennuslehti.fi/2019/06/hollannissa-arkkitehtuuri-ei-noyristele-eika-pyorailija-vaista/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pöytäliina

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/175727

https://www.fiblon.com/2018/01/19/lautasliinan-tarina-1500-luvulta-tahan-paivaan/

 

Arkistot